Valtosen Granada säilytti sarjapaikkansa – Paris Basketball teki historiaa

13.5.2024 09:41 Euroopan kentillä saatiin viimeisetkin runkosarjat päätökseen, kun Espanjassa, Ranskassa ja Saksassa paketoitiin runkosarjat. Suomalaisittain kuului niin hyviä kuin huonoja uutisia.

Elias Valtosen vahva peli siivitti Granadan jatkopaikkaan. (Kuva: Ville Vuorinen)

Elias Valtosen Granada varmisti viimeisessä pelissä sarjapaikkansa Espanjan liigassa voittamalla Gran Canarian kotonaan 74-67 (26-39). Granada oli pahassa pinteessä ollen pahimmillaan jo 16 pisteen takamatkalla, mutta nousi hurjan toisen puoliajan turvin voittoon. Granada tarvitsi voiton, sillä tasapisteissä ennen päätöskierrosta ollut Obradoiro voitti oman pelinsä. Joukkueet päätyivät tasapisteisiin, mutta Granada säilytti paikkansa keskinäisen vertailun perusteella. Voitolla Granada kiipesi myös Breoganin ohi, joka oli kolmen joukkueen vertailussa kakkonen. Lopulta Granada oli sarjassa 15.

Elias Valtonen oli avainroolissa 12 pisteen ja kuuden levypallon tilastoilla. Valtonen vaihtoi kesken kauden Manresasta Granadaan ja otti heti ison roolin joukkueessa. Hän pelasi keskimäärin 22 minuuttia 8,6 pisteen ja 3,7 levypallon tilastoilla.
Ottelutilastot
Elias Valtosen kauden tilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Alexander Madsenin Andorra päätti kautensa komeasti kaatamalla Valencian 99-71 (41-33). Madsen jäi ottelussa ilman tehomerkintöjä. Vahvan loppukautensa ansiosta Andorra oli lopulta 11.
Ottelutilastot

Madsen aloitti kautensa Latviassa VEF Riian riveissä, mutta vaihtoi joulun tienoilla Andorraan. Madsen tilastoi loppukauden otteluissa 2,1 pistettä ja 2,9 levypalloa.
Alexander Madsenin tilastot VEF Riiassa
Alexander Madsenin tilastot Mestarien liigassa
Alexander Madsenin tilastot Andorassa

Sasu Salin ei ollut Teneriffan kokoonpanossa, kun se päätti runkosarjan 84-80 (45-43)-voittoon Manresasta. Se ei kuitenkaan riittänyt nostamaan Teneriffaa kotietuun, vaan se hävisi keskinäisessä vertailussa neljänneksi sijoittuneelle Valencialle ja Murcialle ollen lopulta kuudes. Se saa puolivälierissä vastaansa Barcelonan.
Ottelutilastot

Paris Basketball teki uuden peräkkäisten voittojen Ranskan ennätyksen, kun se kaatoi runkosarjan päätösottelussa Le Portelin 80-66 (38-35). Voitto oli Paris Basketballille kaikki kilpailut mukaan lukien jo 25. peräkkäinen. Tuomas Iisalon valmentama miehistö rikkoi Limogesin ennätyksen vuodelta 1989.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Mikael Jantunen ei ollut Paris Basketballin kokoonpanossa ja Le Portelin puolelta Edon Maxhuni sai tilastoihinsa kolme pistettä, levypallon, kolme syöttöä ja riiston.

Paris Basketball aloittaa pudotuspelit kohdatessaan seitsemänneksi sijoittuneen Choletin ja Le Portel haastaa runkosarjan voittaja Monacon.
Ottelutilastot

Mikko Larkaksen apuvalmentaman Strasbourgin kausi päättyi 66-86 (40-41)-tappioon Saint-Quentin vieraana. Strasbourg oli lopulta 12.
Ottelutilastot

Saksassa kausi päättyi suomalaisittain ikävissä merkeissä, kun aiemmin oli varmistunut Daniel Janssonin valmentaman ja Aatu Kivimäen edustaman Tigers Tübingenin putoaminen. Päätöskierroksella sinetöityi Jussi Laakson ja Daniel Herbertin valmentaman Merlins Crailsheimin putoaminen. Merlins olisi tarvinnut voiton ALBA Berlinistä ja taisteli tasapäin aina päätösneljännekselle saakka, mutta hävisi lopulta 83-103 (43-49).
Ottelutilastot

Tigers Tübingenin kausi päättyi 78-93 (38-53)-tappioon Academics Heidelbergille. Kivimäki heitti joukkueelleen viisi pistettä, nappasi kolme levypalloa ja kaksi syöttöä.

Koko kauden osalta Kivimäki sai keskiarvoikseen 6,4 pistettä, 1,5 levypalloa ja 4,2 syöttöä. Jansson allekirjoitti kauden aikana jatkosopimuksen Tigersin kanssa ja jatkaa joukkueen peräsimessä myös kaudella 2024-25.
Ottelutilastot

Virossa Severi Kaukiaisen Kalev/Cramo selvitti tiensä finaaliin suoraan kolmessa pelissä, kun se voitti Raplan kolmannen kerran voittolukemien ollessa 87-56 (46-31). Kaukiainen kantoi kortensa kekoon viidellä pisteellä, kolmella levypallolla, kuudella syötöllä ja riistolla.

Kalev/Cramon finaalivastus ei ole vielä selvillä.
Ottelutilastot

Liettuassa Daniel Dolenc aloitti pudotuspelit runkosarjan voittaja Zalgirisia vastaan ja säikäytti isäntiään voittamalla avausneljänneksen ja ollen pisteen päässä tauolle mentäessä. Zalgiris tuli kopista kuitenkin ryminällä viemällä kolmannen neljänneksen 28-5 ja lopulta koko ottelun 97-61 (42-41). Dolenc jäi ottelussa ilman tehomerkintöjä.
Ottelutilastot

Italian Serie A:ssa saatiin pudotuspelit käyntiin ja Lassi Tuovin apuvalmentama Bologna jätti Tortona vaille mahdollisuuksia voitettuaan 92-80 (44-48).
Ottelutilastot

 
30.5.2024 09:07 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen juhli Viron mestaruutta

Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Viron mestaruutta, kun Kalev/Cramo nosteli pokaalia kauden päätteeksi. Samalla hänestä tuli Viron tuplamestari. Perttu Blomgren sai hopeisen mitalin Sloveniassa.

27.5.2024 10:18 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen voiton päässä mestaruudesta – Ranskassa ja Italiassa tiukat välierätaistelut

Severi Kaukiainen on lähellä Viron mestaruutta, kun Kalev/Cramo on voiton päässä mestaruudesta. Perttu Blomgrenin Domzale on tiukan paikan edessä Slovenian finaalissa ja Ranskassa sekä Italiassa käydään kovaa taistelua finaalipaikoista.

23.5.2024 09:26 Suomalaiset ulkomailla

Perttu Blomgrenin Domzale Slovenian finaaliin

Perttu Blomgren pääsee taistelemaan Slovenian mestaruudesta Domzalen raivatessa tiensä finaaliin. Virossa finaalit käynnistyivät ja Ranskassa Paris Basketball eteni jatkoon.

20.5.2024 10:14 Suomalaiset ulkomailla

Pudotuspelit käyntiin Ranskassa ja Espanjassa

Ranskassa ja Espanjassa saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikon aikana. Edon Maxhunin ja Daniel Dolencin kaudet puolestaan tulivat päätökseen.

10.5.2024 08:52 Susijengi

Hanno Möttölä valmentajaksi NBA Draft Combine -leirille

Jo kuudennen vuotensa Susijengin valmennusjohdossa aloittava Suomi-koriksen ikoni Hanno Möttölä, 47, on saanut kutsun valmentajaksi Chicagossa 12.-16.5. järjestettävälle NBA Draft Combine -leirille. Möttölä pääsee ennen leiriä tositoimiin jo viikonlopun G League Elite Camp -katselmuksessa.

6.5.2024 09:12 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball sivusi Ranskan ennätystä

Paris Basketballin voittoputki venyi jo 24 ottelun mittaiseksi viikonloppuna ja se sivuaa samalla Ranskan ennätystä. Sloveniassa Perttu Blomgren aloitti pudotuspelit vahvasti.

2.5.2024 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketballin voittoputki venyi – ennätys jo lähellä

Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.

29.4.2024 09:37 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa taipui Mestarien liigan finaalissa

Teneriffa ei onnistunut uusimaan kahden vuoden takaista Mestarien liigan voittoa, kun Malaga oli vahvempi finaalissa. Alexander Madsenin Andorra varmisti sarjapaikkansa Espanjassa ja Edon Maxhuni heitti Le Portelin pudotuspeleihin Ranskassa.

27.4.2024 10:48 Susijengi

Touko Tainamo seniorikaudeksi Wyomingiin

Erinomaiset kolme kautta Denverin yliopistossa pelannut Susijengin ison pään lupaus Touko Tainamo, 205 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta seniorikaudekseen. Munkkiniemen Kisapoikien kasvatin uusi joukkue on Wyoming, joka sijoittui NCAA-liigan Mountain West -konferenssin keskivaiheille päättyneellä kaudella.

27.4.2024 08:04 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa eteni Mestarien liigan finaaliin

Teneriffa pääsee taistelemaan Mestarien liigan voitosta, kun se eteni finaaliin kaatamalla kreikkalaisen Peristerin.

Näytä lisää vastaavia